
Kiina kielsi heliumin viennin – strateginen signaali, ei niinkään tarjontashokki
Helium on kriittinen kaasu sirunvalmistuksessa ja magneettikuvauksessa, ja Kiina asetti sen viennille välittömän kiellon. Kiina tuo kuitenkin itse yli 85 prosenttia heliumistaan, joten kyse on ennemmin painostuskeinosta kuin maailmanlaajuisesta tarjontashokista.
- Kiina asetti heliumin viennille välittömän tilapäisen kiellon 10. heinäkuuta.
- Helium on välttämätön sirunvalmistuksessa, kvanttilaskennassa ja magneettikuvauksessa.
- Kiina tuo itse yli 85 prosenttia heliumistaan, joten se ei ole merkittävä viejä.
- Kielto jatkaa Kiinan kriittisten materiaalien vientirajoitusten sarjaa maametallien ja galliumin jälkeen.
Kiina otti torstaina käyttöön uuden painostuskeinon geopoliittisessa kilpailussa. Xinhuan mukaan Kiinan kauppaministeriö ja tulli ilmoittivat yhdessä välittömästä tilapäisestä heliumin vientikiellosta, joka astui voimaan julkaisupäivänään 10. heinäkuuta. Virallinen perustelu oli strategisten raaka-aineiden turvaaminen ja kotimaisen saannin varmistaminen puolijohde- sekä ilmailu- ja puolustusteollisuudelle.
Helium ei ole tavallinen kaasu. Se on välttämätön monissa kehittyneen teollisuuden prosesseissa, joissa tarvitaan erittäin korkeaa puhtautta, matalaa lämpötilaa tai reagoimatonta ympäristöä. Sirunvalmistuksessa heliumia käytetään jäähdytykseen ja suojakaasuna, ja se on kriittinen myös kvanttilaskennassa, optisen kuidun valmistuksessa ja sairaaloiden magneettikuvauslaitteissa. Kaasun saatavuudella on siksi suora yhteys teknologia- ja terveydenhuoltoketjuihin, eikä sille ole helppoa korvaajaa, koska heliumia ei voi valmistaa keinotekoisesti taloudellisesti.
Kiinan rooli heliummarkkinassa on pieni
Uutisen tulkinnassa on kuitenkin tärkeä nyanssi, joka on helppo ohittaa otsikossa. Kiina ei ole merkittävä heliumin viejä. Päinvastoin, Trivium China -tutkimuslaitoksen mukaan maa tuo itse yli 85 prosenttia käyttämästään heliumista, ja vielä vuonna 2023 osuus oli yli 95 prosenttia. Ningxian uusi laitos on hieman parantanut tilannetta, mutta Kiina on yhä nettotuoja. Siksi vientikiellon suora vaikutus maailman heliummarkkinaan on rajallinen.
Kiina kieltää heliumin viennin siitä huolimatta, että se itse tuo suurimman osan käyttämästään kaasusta, kahdesta syystä. Se haluaa varmistaa, että niukka kotimainen ja tuotu helium riittää omalle kasvavalle siru- ja avaruusteollisuudelle, jolloin jälleenvienti ulkomaille estyy. Tärkeämpi syy on kuitenkin viestinnällinen: Kiina näyttää olevansa valmis rajoittamaan minkä tahansa strategisen materiaalin liikkuvuutta, kun se katsoo sen palvelevan etujaan, ja Sinvestorin arvion mukaan painostuksen kohde on tässä tapauksessa ennemmin periaate kuin heliumin määrä.
Kielto jatkaa Kiinan kriittisten materiaalien vientirajoitusten sarjaa, joka on käsittänyt jo harvinaiset maametallit ja galliumin. Aiemmin tällä viikolla kerroimme Japanin ja Kiinan maametallikiistasta, ja helium asettuu samaan kuvioon. Kiina osoittaa toistuvasti olevansa valmis käyttämään hallitsemiaan kriittisiä materiaaleja vipuvartena teknologiakiistassa Yhdysvaltain kanssa. Tom's Hardwaren mukaan sirumateriaalien hinnat ovat jo aiemmin nousseet selvästi galliumkiellon ja Lähi-idän konfliktin yhteisvaikutuksesta.
Sijoittajalle tästä on kaksi opetusta: kriittisten materiaalien vientikontrollit ovat muuttumassa geopoliittisen kilpailun vakiovälineeksi, mikä tuo puolijohde- ja teknologiaketjuun uuden rakenteellisen riskin, ja yksittäisen kiellon todellinen vaikutus riippuu siitä, kuinka iso toimija maa on kyseisessä hyödykkeessä. Maametalleissa ja galliumissa Kiina on hallitseva, joten niiden rajoitukset purevat, kun taas heliumissa Kiina on pieni toimija ja kiellon vaikutus jää lähinnä symboliseksi. Käytännössä sijoittaja voi arvioida vientikiellon vakavuutta kysymällä, kuinka suuri osuus maailman tuotannosta on kyseisen maan hallussa ja löytyykö sille korvaavia lähteitä. Maametalleissa vastaukset ovat Kiinalle suotuisat, heliumissa eivät, koska Kiina ei ole niissä hallitseva tuottaja. Suomalaissijoittajan kannattaa lukea tällaisia uutisia tarkkaan ja arvioida, kuinka paljon niissä on todellista tarjontariskiä ja kuinka paljon poliittista viestintää.










