Kiinan kasvu hyytyi 4,3 prosenttiin – vientiveto peittää kotimaisen laman

Kiinan talouskasvu hyytyi toisella vuosineljänneksellä selvästi, ja luku itsessään on vähemmän kiinnostava kuin se, mitä sen alta paljastuu. Maan tilastoviranomaisen NBS:n mukaan bruttokansantuote kasvoi huhti–kesäkuussa 4,3 prosenttia vuodentakaisesta, kun ensimmäisellä neljänneksellä vauhti oli vielä 5,0 prosenttia. Alkuvuoden yhteenlaskettu kasvu oli 4,7 prosenttia. Kyseessä on hitain neljännesvauhti sitten loppuvuoden 2022, ja se jäi alle Kiinan oman 4,5–5,0 prosentin tavoitehaarukan.

Tarkkuus kannattaa tässä. Osa mediasta, kuten Financial Times, kehysti luvun "matalimmaksi vuosikymmeniin", mikä on liioittelua. Osuvampi kuvaus on kolmen ja puolen vuoden pohja. Ero ei ole pikkuseikka, sillä se erottaa hidastuvan talouden romahtavasta. Sijoittajan kannattaa suhtautua varauksella kaikkein dramaattisimpiin otsikoihin ja katsoa sen sijaan, mistä osatekijöistä luku rakentuu.

Kiinteistöt ja kulutus vetävät alas

Epätasapaino on kasvun tarinan ydin. NBS:n datan mukaan kiinteistösektori on selkein jarru: uusien liikekiinteistöjen myyntivolyymi laski 11,6 prosenttia ja myynnin arvo 13,6 prosenttia vuodentakaisesta. Kotimainen kysyntä on niin ikään heikkoa, sillä vähittäismyynti kasvoi vain 1,3 prosenttia. Kuluttajahintojen nousu jäi 1,0 prosenttiin, vaarallisen lähelle deflaatiota, mikä kertoo kysynnän puutteesta eikä ylikuumenemisesta.

Kasvua kannatteli sen sijaan vienti. Reutersin mukaan alkuvuoden vienti kasvoi 13,4 prosenttia juaneissa mitattuna, ja kesäkuussa vauhti kiihtyi noin 27 prosenttiin. Kuva on siis kaksijakoinen: korkean teknologian, tekoälyn ja robotiikan vetämä vientikoneisto käy kuumana samalla kun kotitalouksien kulutus ja työmarkkinat junnaavat paikallaan.

Tällaisella kasvumallilla on kääntöpuolensa. Kun talous nojaa vientiin eikä kotimaiseen kulutukseen, se on altis ulkomaisten markkinoiden tullipäätöksille ja suhdanteille. Lähes deflatorinen 1,0 prosentin inflaatio ei ole merkki vakaudesta vaan kysynnän puutteesta: yritykset eivät saa nostettua hintoja, koska kuluttajat pihtaavat. Kiinan johdolle tämä on kiusallinen yhtälö, sillä perinteinen lääke – lisää velkavetoista rakentamista – on juuri se kiinteistökupla, joka nyt purkautuu.

Mitä sijoittaja tästä lukee

Sijoittajan kannalta olennaista on, mitä hidastuva ja epätasapainoinen Kiina tarkoittaa muualle. Ensinnäkin raaka-ainekysyntä jää pehmeäksi. Sama viesti tulee öljymarkkinoilta, jossa Kiinan jalostamoajot ovat romahtaneet, ja se rajoittaa niin teollisuusmetallien kuin energian hintojen nousuvaraa. Toiseksi paine kohdistuu eurooppalaisiin Kiina-viejiin, kuten auto-, ylellisyystuote- ja konepajayhtiöihin, joiden myynti nojaa kiinalaisen kuluttajan ostovoimaan. Kiinan omat osakkeet puolestaan elävät pitkälti elvytystoiveiden varassa: mitä heikompi luku, sitä kovempi odotus valtion tukitoimista.

Suomalaista sijoittajaa tämä koskettaa useampaa reittiä pitkin. Moni eurooppalainen suuryhtiö, jota suomalaisetkin salkussaan pitävät, saa merkittävän osan liikevaihdostaan Kiinasta, joten kiinalaisen kuluttajan pihistely näkyy lopulta myös näiden osakkeiden tuloksissa. Toisaalta pehmeä raaka-ainekysyntä pitää inflaatiopaineita kurissa, mikä ei ole pelkästään huono uutinen: se antaa keskuspankeille liikkumavaraa. Kokonaiskuvaksi jää muistutus, ettei Kiinan vientilukujen loisto tarkoita, että sikäläinen talous olisi terveellä pohjalla – päinvastoin, kiilto on ohut ja sen alla kytee ratkaisematon kysyntäongelma.